Viivi Rättyän esikoisalbumi julkaistaan 11.9. –levynjulkaisukeikka Semifinaalissa jo 8.9.
Tiedote 1.7.2026, julkaisuvapaa klo 9.00
Viivi Rättyän esikoisalbumi julkaistaan 11.9. – levynjulkaisukeikka Semifinaalissa jo 8.9.
Uusi kiinnostava laulaja-lauluntekijä Viivi Rättyä julkaisee omaa nimeään kantavan esikoisalbumin perjantaina 11. syyskuuta. Levyä juhlistetaan jo tiistaina 8.syyskuuta Helsingin Semifinaalissa järjestettävällä levynjulkaisukeikalla, jonka lipunmyynti alkaa tänään.
Nelivuotiaana laulutunnit aloittanut Viivi Rättyä on soittanut ja laulanut koko ikänsä. Aluksi freelance-muusikkona toimineen Viivi Rättyän sooloura sai alkunsa vuonna 2022, ensin duona ja myöhemmin laajentuneena bändinä. Sana lahjakkaasta laulaja-lauluntekijästä kiiri Vallila Music Housen Gabi Hakasen korviin. Kaksikko tapasi Vallila Music Housen tiloissa, missä Rättyä esitteli biisejään akustisen kitaran säestyksellä. Monia eturivin suomalaisartisteja urallaan luotsannut Hakanen hurmaantui kuulemastaan ja yhteistyö sai alkunsa.
Viivi Rättyä alkoi työstää esikoisalbumiaan yhdessä tuottaja Rauli Eskolinin kanssa. Nyt työ on tehty, ja valmiina on yksitoista Viivi Rättyän säveltämää ja sanoittamaa biisiä. Rättyän musiikki on samaan aikaan koskettavaa, ravistelevaa, riipivää ja maalailevaa. Syyskuun 11. päivä julkaistavalta tupla-albumilta on saatu esimakua jo toukokuun alussa julkaistun Aistit-debyyttisinglen myötä. Kuuntele hypnoottisen haikea biisi täältä ja katso kappaleeseen kuvattu video täältä.
Orgaanisesta bändisoinnista nauttiva Viivi Rättyä on koonnut ympärilleen yhtyeen, jonka kanssa albumin biisit on paitsi soitettu myös sovitettu. Ensimmäisen julkisen esiintymisensä Rebekka Holin levynjulkaisubileissä tehnyt kokoonpano nähdään seuraavaksi Semifinaalin lavalla Viivi Rättyän albuminjulkaisukeikalla.
- Olen laulanut ja soittanut eri soittimia niin kauan kuin muistan. Nuorempana en uskaltanut unelmoida hirveän tarkasti, mutta tiesin että haluan tehdä töitä taiteen ja ihmisten parissa. Esiintyminen on aina tuntunut luontevalta ja lava on kuin toinen kotini. On uskomattoman hienoa päästä julkaisemaan kokonainen tupla-albumi ja esittämään sen kappaleita livenä. Tervetuloa mukaan, Viivi Rättyä sanoo.
Viivi Rättyän yhtyeessä soittavat Aapo Kokko (kitara), Johannes Suominen (basso), Leevi Heikkilä (rummut) ja Peik Hietala (koskettimet/kitara/huilu/lapsteel). Levynjulkaisukeikalla soittaa myös Aapo Räsänen (puhaltimet)
Mediakuvat: Lataa Michael Bleun ottamat kuvat täältä
VIIVI RÄTTYÄ LEVYNJULKAISUKEIKKA SEMIFINAALISSA
Ti 8.9.2026
Ovet klo 19.00, showtime noin klo 20.00
Liput 10€, ennakkomyynti Ticketmasterissa 1.7.2026 alkaen.
Seuraa Viivi Rättyää
Instagram TikTok Spotify
LEVY-YHTIÖ
Vallila Music House
Gabi Hakanen
gabi.hakanen@vallilamusichouse.fi, +358 400 878 586
TIEDOTUS
Liekki Promotion
Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com, +358 40 846 0116
Vallila Music House Oy / Pälkäneentie 18, 2 krs. / 00510 Helsinki
Muita uutisia
- 1/16/26 Nyrkkitappelulle Maistuu – uusi single enteilee ensi kuussa ilmestyvää albumia!
- 1/16/26 Henna Uoti ja T. Léon uudistavat yhteistyönsä tänään ilmestyvällä Bring Your Power Out -kappaleella
- 1/16/26 Hector juhlistaa 60-vuotista uraansa Veikkaus Arenan juhlakonsertilla
- 10/30/25 Jackass-tähti Bam Margera ja The 69 Eyes tarjoavat faneilleen jättiyllätyksen halloweeniksi
- 10/30/25 Megatähti Taylor Swiftin musiikkiin perustuva tribuuttishow ensimmäistä kertaa Suomeen!

