Roxette saapuu Helsinkiin marraskuussa – ­Veikkaus Arenalla luvassa hittejä vuosikymmenten varrelta

LIVE NATION TIEDOTTAA

5.8.2025, julkaisuvapaa klo 11.00

Roxette saapuu Helsinkiin marraskuussa – Veikkaus Arenalla luvassa hittejä vuosikymmenten varrelta

Tänä vuonna konserttilavoille palannut ruotsalainen popsuuruus Roxette esiintyy Helsingin Veikkaus Arenalla sunnuntaina 9. marraskuuta 2025 osana laajaa Roxette In Concert -maailmankiertuettaan. Etelä-Afrikasta ja Australiasta keväällä alkaneen kiertueen konsertit ovat keränneet monikymmentuhatpäisiä yleisöjä sekä ylistäviä arvioita. Veikkaus Arenan konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 8.8.2025 klo 10.00 Ticketmasterissa. Ennakkomynnit alkavat keskiviikkona 6.8.2025.

Vuonna 2016 Roxette hyvästeli faninsa keikoilla, joiden ajateltiin olevan yhtyeen viimeiset. Tänä vuonna, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, Roxetten lauluntekijä ja toinen perustajista Per Gessle on koonnut yhtyeen uudelleen. Hänen rinnallaan Roxetten riveissä soittaa muun muassa alkuperäisjäsenet Clarence Öfwerman ja Jonas Isacsson. Laulajaksi on kiinnitetty ruotsalainen megatähti Lena Philipsson, jonka läpimurtohitti ‘Kärleken är evig’ on Per Gesslen ja Torgny Söderbergin säveltämä.

Uuden Roxette-kokoonpanon In Concert -paluukonsertit käynnistyivät keväällä Etelä-Afrikasta, josta kiertue jatkui Australiaan. Tunnelma keikoilla oli sähköinen monikymmentuhatpäisten yleisöjen laulaessa mukana Roxetten ikonisia hittejä. Konsertit ovat keränneet kiitosta sekä yleisöltä että kriitikoilta. Kesällä yhtye on esiintynyt ympäri Eurooppaa isoilla festivaaleilla ja syksyllä kiertue jatkuu odotetuilla areenakeikoilla.

Kiertueen ensimmäinen osa on ollut valtavan tunteikas ja voimakas kokemus. On ollut upeaa kohdata fanit uudelleen ja tuoda Roxetten musiikki takaisin lavalle. Marie on ja pysyy korvaamattomana, mutta olen onnekas saatuanii rinnalleni upeaäänisen Lena Philipssonin, joka on loistava esiintyjä ja yksi Ruotsin suurimmista tähdistä, kertoo Per Gessle.

Koko kiertueen alku on ollut mieletön! Yhteistyö Perin kanssa ja näiden ikonisten kappaleiden esittäminen on ollut silkkaa iloa. Odotan innolla, mitä kaikkea on vielä luvassa, sanoo Lena Philipsson.

Roxetten toisen perustajajäsenen ja aiemman solistin Marie Fredrikssonin kuolemasta on kulunut viisi vuotta. Menetys oli valtaisa paitsi hänen perheelleen ja ystävilleen, mutta myös faneille ympäri maailmaa. Roxetten musiikillinen perintö elää yhä vahvana. Yhtyeen lukuisat hitit, kuten It Must Have Been Love, Listen To Your Heart, The Look, Spending My Time ja Joyride soivat yhä radiossa, suoratoistopalveluissa ja yleisöjen sydämissä, sekä vanhojen että uusien sukupolvien keskuudessa.

Suomessa Roxette esiintyi viimeksi kesällä 2025 Pori Jazz -festivaaleilla. Katso yhtyeen vahvistetut konsertit täältä.

KONSERTTI:
Roxette (SE)
In Concert

Su 9.11.2025 Veikkaus Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30
Ikäraja S

LIPUT:
Myyntiin 8.8. klo 10 Ticketmasterissa

Liput maksavat palvelumaksuineen alkaen 78,90 €

Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa 6.8. klo 9 - 8.8. klo 9 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music

My Live Nation -ennakkomyynti: 7.8. klo 9 - 8.8. klo 9 rekisteröityneille jäsenille. Rekisteröidy osoitteessa: livenation.fi/register

ROXETTE
Kotisivut Instagram Facebook TikTok Spotify

https://www.livenation.fi/

LISÄTIEDOT:
Live Nation Finland
Promoottori: Scott Lavender

Tiedotus: Nora Norrlin, Liekki Promotion. nora.norrlin@liekkipromotion.com, 040 846 0116
Muut konserttia koskevat mediakyselyt: press@livenation.fi

Media-akkreditoinnit: https://www.livenation.fi/press

Levy-yhtiö/haastattelupyynnöt: Warner Music Finland, Karoliina Kanerva
Pressikuvat: Lataa mediakuvat täältä https://lne.box.com/s/mfw94ymg0rvoa44i7x3smvwcfy765842




FI