Yhdysvaltalainen country-musiikin supertähti ensivisiitille Suomeen!
LIVE NATION TIEDOTTAA
Ma 20.10.2025, julkaisuvapaa klo 11.00
Yhdysvaltalainen country-musiikin supertähti ensivisiitille Suomeen!
Maailman menestyneimpiin country-artisteihin lukeutuva Brad Paisely saapuu konsertoimaan Helsingin Kulttuuritalolle tiistaina 9. kesäkuuta 2026. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tämä palkittu countrytähti nähdään Suomessa. Odotetun konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 24.lokakuuta klo 10.00.
Esikoisalbuminsa vuonna 1999 julkaissut yhdysvaltalainen Brad Paisley on musiikkiuransa aikana noussut yhdeksi countrymusiikin historian arvostetuimmista sooloartisteista. Hänen lauluntekijäntaitonsa ja lumoava lavaesiintymisensä ovat tuoneet hänelle muun muassa kolme GRAMMY-palkintoa, kaksi American Music Awardia, 15 Academy of Country Music Awardia sekä 14 Country Music Association -palkintoa, joiden joukossa on arvostettu Entertainer of the Year -tunnustus.
Paiselyllä on kaikkiaan 25 listan kärkeen mennyttä hittiä, joista 21 hän on kirjoittanut itse. Vuonna 2008 hänestä tuli ensimmäinen artisti, jolla oli 10 peräkkäistä Billboard Country Airplay -ykköstä. Paisleyn tuotanto on kerännyt lähes 5 miljardia striimiä suoratoistopalveluissa.
Hauskana yksityiskohtana Paisleyn uralta voidaan mainita, että Taylor Swift toimi hänen lämmittelijänään vuonna 2007. Paisley oli ihastunut nuoren Swiftin esikoisalbumiin ja kutsui tämän mukaan kiertueelleen – pian sen jälkeen Swiftin oma ura ampaisi kansainväliseen menestykseen.
Yhydsvaltojen lisäksi Paisley on kovassa nousussa myös Euroopassa. Hänen vuoden 2024 Euroopan-kiertueensa vieraili mm. Lontoon 20 000 hengen 02 Arenalla, Oslon 10 000 hengen Spektrumissa ja Rotterdamin noin 16 0 000 henkeä vetävässä Ahoy Arenassa.
Parhaillaan Brad Paisley kiertää Pohjois-Amerikassa Trucks Still Works -maailmankiertueellaan. Hänen viimeisin Song Still Sing -albuminsa julkaistiin viime vuonna. Kesällä 2026 on hieno mahdollisuus kokea kehutun country-tähden esiintyminen intiimissä konserttisalissa Helsingin Kulttuuritalolla.
KONSERTTI:
Brad Paisley (US) – Truck Still Works World Tour
Ti 9.6.2026
Kulttuuritalo, Helsinki
LIPUT:
Myyntiin pe 24.10. klo 10 Lippupisteessä.
Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 69,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)
Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ke 22.10. klo 10:00 – pe 24.10. klo 09:00 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
My Live Nation -ennakkomyynti rekisteröityneille jäsenille to 23.10. klo 10 – pe 24.10. klo 9 välisenä aikana.
Rekisteröidy osoitteessa: www.livenation.fi/register
BRAD PAISLEY
WEBSITE | FACEBOOK | INSTAGRAM | X | SPOTIFY | YOUTUBE
LISÄTIEDOT:
Live Nation Finland
Promoottori: Scott Lavender
Tiedotus: Nora Norrlin, nora.norrlin@liekkipromotion.com, 040 846 0116
Media-akkreditoinnit: https://www.livenation.fi/press
Lataa pressikuvat täältä
Muita uutisia
- 46 min sitten Nyrkkitappelulle Maistuu – uusi single enteilee ensi kuussa ilmestyvää albumia!
- 48 min sitten Henna Uoti ja T. Léon uudistavat yhteistyönsä tänään ilmestyvällä Bring Your Power Out -kappaleella
- 51 min sitten Hector juhlistaa 60-vuotista uraansa Veikkaus Arenan juhlakonsertilla
- 17.12.2025 The Four Italian Tenors Suomeen toukokuussa 2026!
- 17.12.2025 John Williamsin ikoninen elokuvamusiikki livenä Suomeen - mm. Star Wars-, Harry Potter- ja Indiana Jones -klassikot soivat kahdeksassa kaupungissa keväällä
