Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Finalistit on valittu!
Tiedote 23.5.2026, julkaisuvapaa heti
Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Finalistit on valittu!
Laulukilpailun Semifinaali järjestettiin tänään Hyvinkääsalissa. Ylen televisioimassa konsertissa kuultiin kuuttatoista Livekarsinnasta jatkoon edennyttä solistia, joista Laulukilpailun tuomaristo valitsi Finaaliin kahdeksan parasta tangotaituria. Uudet Tangokuninkaalliset kruunataan Seinäjoella lauantaina 11. heinäkuuta.
Jenna Bågebergin juontamassa Laulukilpailun Semifinaalissa finalistiehdokkaat esittivät kukin yhden kappaleen Samuli Jokisen Tango-orkesterin säestämänä. Katso kaikki finalistit alta ja lue finalistien itse kirjoittamat CV:t täältä.
Finaalia seurasi liveyleisö paikan päällä, ja se oli katsottavissa myös suorana lähetyksenä Yle Areenasta sekä Yle TV1:ltä klo 21.00 alkaen.
Tähän saakka Laulukilpailussa valta on ollut ensin ammattiraadilla, ja sen jälkeen puoliksi yleisöllä ja puoliksi tuomaristolla. Tänään valta siirtyi kokonaan tuomaristolle, jonka puheenjohtajana toimii viime vuoden tapaan vuoden 2010 Tangokuningas Marko Maunuksela. Maunukselan lisäksi tuomaristoon kuuluvat Annika Eklund, Maria Lund ja Pekka Laine.
– Tähän ei taida koskaan tottua. Vaikka kaikki tietävät, että kyseessä on kilpailu, on näin kovatasoisesta joukosta aina vaikea pudottaa laulajia Finaalista. Tuomariston on kuitenkin sysättävä tunteet sivuun ja tehtävä päätökset koko tangomatkan ja artistipotentiaalin perusteella, ei pelkästään yhden illan suorituksen pohjalta, Maunuksela sanoo.
Maunukselan mukaan tuomaristo on tämän vuoden Finalistikokoonpanoon erittäin tyytyväinen.
– Mielestämme onnistuimme tehtävässä hyvin. Molemmista sarjoista Finaaliin eteni taidokas laulajanelikko, joilla kaikilla on erittäin hyvät mahdollisuudet nousta uusiksi karismaattisiksi tähdiksi ja artisteiksi. Sellaista suomalainen tanssi- ja iskelmäkenttä juuri nyt tarvitsee.
– Keskustelua käytiin paljon ja eriäviäkin näkemyksiä esitettiin, mutta lopulta tuomaristo seisoo päätösten takana yksimielisesti.
Maunuksela kiittelee myös Ylen televisioinnin tuomaa tunnelmaa Semifinaaliin.
– Oli hienoa nähdä, miten televisiointi nosti illan tunnelmaa entisestään. Esiintyjistä huomasi, että nyt laulettiin samaan aikaan lukemattomiin suomalaisiin olohuoneisiin. Paineensietokyky on tässä kilpailussa tärkeässä roolissa.
Viime vuonna miljoonayleisön tavoittanut Finaali nähdään jälleen suorana Ylen kanavilla lauantaina 11. heinäkuuta. Juontajina jatkavat Katja Ståhl ja Mikko Kekäläinen. Finaalin lisäksi Yle välittää Tangomarkkinoilta muun muassa 100 vuotta iskelmää - Radio Suomen suuren viihdekonsertin perjantaina 10.7.
Seinäjoen Tangomarkkinat järjestetään 8.–12.7.2026.
Laulukilpailuun osallistui tänä vuonna lähes 300 laulajaa.
Naiset
Helena Haaparanta, Helsinki
Kia Laitakari, Helsinki
Maj-Lis Erola, Rovaniemi
Raija Mäntyniemi, Kauhajoki
Miehet
Ilari Hämäläinen, Vantaa
Juho Punkeri, Hämeenlinna
Mika Heinonen, Heinola
Tommi Kostekivi, Muhos
Mediakuvat:
Lataa finalistien tuoreet kuvat sekä kuva tuomaristosta täältä
Kuvat Katja Tamminen
Kuvat päivittyvät kansioon lauantai-illan aikana.
Lataa kuvia viime vuoden Tangomarkkinoilta täältä.
Lataa juontajien kuvat täältä
Kuvaaja: Jukka Lintinen / Yle
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tangomarkkinat / Toimitusjohtaja Pasi Ojala
044 7309 255, pasi.ojala@tangomarkkinat.fi
Tangomarkkinat / Tiedottaja Nora Norrlin
040 846 0116, nora.norrlin@liekkipromotion.com
Yleisradio / Tapahtumapäällikkö Jyri Kataja-Rahko
+358 400 601 074, jyri.kataja-rahko@yle.fi
www.tangomarkkinat.fi
Akkreditointi Seinäjoen Tangomarkkinoille
Työtehtävissä Seinäjoen Tangomarkkinoille tulossa oleva on tervetullut akkreditoitumaan täällä
Muita uutisia
- 2 päivää sitten Waldo’s People tuo The Outhere Brotherhsin Boom Boom Boom -hitin tähän päivään!
- 2 päivää sitten Teerijärveltä Euroopan lavoille ponnistanut FELIN julkaisi uuden “Ricochet”singlen – “En anna muiden määrittää, kuka olen”
- 15.5.2026 Olli Helenius osuu suomalaisuuden ytimeen osuvalla Kolme yötä juhannukseen -singlellään
- 13.5.2026 Jyrki 69 ja Pekko Käppi julkaisivat oman tulkintansa Suvivirrestä
- 11.5.2026 Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Semifinalistit on selvillä!
