Suuren suosion saavuttanut Sieluntila-teos avautuu adventtiajaksi Kampin kappeliin ja täydentyy Mikki Kuntun videoteoksella
Tiedote 24.11.2025, julkaisuvapaa heti
Suuren suosion saavuttanut Sieluntila-teos avautuu adventtiajaksi Kampin kappeliin ja täydentyy Mikki Kuntun videoteoksella
Keskelle vuoden pimeintä aikaa avautuu paikka pysähtymiselle Sieluntilan uuden version myötä adventtisunnuntaina 30.11. Kaupunkilaisten rakastama teos kutsuu Narinkkatorin vaeltajia nauttimaan meditatiivisesta musiikista, kappelin kauneudesta sekä Mikki Kuntun visuaalisesta maailmasta. Sieluntila-teos on avoinna jouluaaton aattoon 23.12.2025.
SIELUNTILA on Mikko Kuustosen, Jukka Perkon, Mirkka Paajasen ja Mikko Hassisen luoma soiva meditatiivinen teos, joka kutsuu hiljentymään ja hengittämään hetkeksi arjen kiireiden keskellä musiikin ja harmonisen visuaalisen maailman äärellä. Installaation ensimmäinen versio oli koettavissa viime pääsiäisen hiljaisella viikolla, jolloin se keräsi neljän tuhannen kävijän yleisön.
Kampin kappelin ainutlaatuisessa puisessa tilassa resonoiva, nauhoitettu instrumentaalinen äänimaisema antaa tilaa kuulijan tulkinnoille ja nyt ensimmäistä kertaa nähtävä Mikki Kuntun videoteos kohottaa kokemuksen omalle tasolleen.
Teoksen taustalla on muusikkoystävysten Mikko Kuustosen ja Jukka Perkon unelma keskellä urbaaneinta Helsinkiä sijaitsevasta huoneesta, jossa rutiinit, kiire, suorittaminen ja tehokkuus asettuvat sivuun ja syntyy tilaa hengittää vapaasti. Sieluntilan avajaisia vietetään sunnuntaina 30.marraskuuta klo 15-18. Avajaisten jälkeen Sieluntila on avoinna tiistaista lauantaihin 2.joulukuuta.- 23. joulukuuta klo 11-18. Itsenäisyyspäivänä Sieluntila on suljettu.
– Puupintojen muodot muistuttavat minua äärettömyydestä ja armollisuudesta. Tila toimii äänimaljana ja on jo sellaisenaan taideteos, Mikko toteaa.
Jukka Perko tutustui kappeliin testaamalla tilan sointia saksofonillaan.
– Urbaani sijainti ja poikkeuksellinen akustiikka kutsuvat luomaan Kampin kappelille uusia käyttötapoja ja toivon, että ihmiset löytävät tämän keitaan keskelle omaa arkeaan, hän sanoo.
Ystävykset kutsuivat mukaan myös laulaja Mirkka Paajasen sekä äänisuunnittelija Mikko Hassisen, joiden kanssa sävelteos on toteutettu ja taltioitu. Yhteistyöstä syntyi sanaton äänimaisema, jonka pohjaksi Mikko Kuustonen on säveltänyt Kampin kappelista inspiraationsa saaneen minimalistisen teeman. Jukka Perkon saksofonit ja Mirkan äänen lämmin sointi luovat pysäyttävän kauniin kudelman, joka soi tilassa päivittäin koko adventtiajan.
Valosuunnittelija Mikki Kunttu kertoo pohtineensa valon ja hengellisyyden liittoa jo vuonna 2010 tehdessään Helsingin Tuomiokirkon ja Senaatintorin ympäristöön Engel-palkittua Armo-teostaan.
- Kun Mikko Kuustonen vuosia myöhemmin avasi minulle ajatuksen Sieluntilasta, näin teeman jälleen kirkastuvan. On suuri ilo saada kulkea mukana nyt rakentamassa yhteistä kokemusta.
SIELUNTILAn idea on, että kukin voi viipyä paikalla juuri sen aikaa kuin hyvältä tuntuu. Tilassa voi piipahtaa tai sinne voi jäädä rauhoittumaan.
– Hiljaisuuden rikkomiselle Kampin kappelin kaltaisessa paikassa täytyy olla vahva syy. Toisinaan tuntuu, että tarvitsemme musiikkia ja hoitavaa ympäristöä vaientamaan sisäistä hälyä, Jukka sanoo.
Teoksen teknisestä toteutuksesta vastaavat Creative Technology Finland sekä Genelec.
Tapahtuman toteuttavat yhteistyössä Kirkko Helsingissä, Genelec Oy, Creative Technology Oy sekä Medicine Man Oy.
Sieluntila
Kampin kappeli
Simonkatu 7, Narinkkatori
00100 Helsinki
Avajaiset: su 30.11. klo 15-18
Sieluntila on avoinna ti-la 2.12.- 23.12.klo 11-18
Itsenäisyyspäivänä 6.12. suljettu.
Pääsymaksu 5€
Mediakuvat: Lataa kuvat täältä
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion / Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com
+ 358 40 846 0116
liekkipromotion.com
Muita uutisia
- 3 min sitten Nyrkkitappelulle Maistuu – uusi single enteilee ensi kuussa ilmestyvää albumia!
- 5 min sitten Henna Uoti ja T. Léon uudistavat yhteistyönsä tänään ilmestyvällä Bring Your Power Out -kappaleella
- 8 min sitten Hector juhlistaa 60-vuotista uraansa Veikkaus Arenan juhlakonsertilla
- 17.12.2025 The Four Italian Tenors Suomeen toukokuussa 2026!
- 17.12.2025 John Williamsin ikoninen elokuvamusiikki livenä Suomeen - mm. Star Wars-, Harry Potter- ja Indiana Jones -klassikot soivat kahdeksassa kaupungissa keväällä
