Suomen suurin paritanssileiri käynnistyy perjantaina – Yläneelle odotetaan 15 000 päiväkävijää
Tiedote 21.7.2026, julkaisuvapaa heti
Suomen suurin paritanssileiri käynnistyy perjantaina – Yläneelle odotetaan 15 000 päiväkävijää
Perjantaina 24. heinäkuuta Yläneen Valasrannassa käynnistyy jo 23. kertaa järjestettävä Valasrannan Tanssileiri, joka on kasvanut Suomen suurimmaksi paritanssileiriksi. Kymmenen päivän aikana tapahtumaan odotetaan 15 000 päiväkäyntiä.
Turkulaisen Suomen Tanssipuoti Oy:n järjestämä leiri tarjoaa yli 300 tanssituntia seitsemällä tanssilattialla. Ohjelmassa on kaikki suomalaisilla tanssilavoilla tanssittavat paritanssit, ja opetuksesta vastaa lähes 40 tanssinopettajaa. Mukana ovat muun muassa televisiosta tutut Anssi Heikkilä ja Kia Lehmuskoski sekä Sami ja Jutta Helenius ja Liisa Setälä.
Leirille voivat osallistua kaiken tasoiset tanssijat. Mukaan voi tulla yhdelle tanssitunnille, päiväksi tai koko leirin ajaksi. Myös iltatansseihin voi osallistua ilman kursseille osallistumista, eikä omaa paria tai ennakkoilmoittautumista tarvita.
Kesäkuinen myrsky muutti suunnitelmat – tanssilattia kasvoi entisestään
Perinteisesti Valasrannan Tanssileiri on järjestetty Valasrannan tanssilavalla, mutta kesäkuinen myrsky vei tanssilavan katon. Järjestäjät joutuivat tekemään tapahtumalle uuden suunnitelman.
Yhteistyökumppaneiden kanssa syntyi ratkaisu: 1 000 neliömetrin tanssiteltta suurella tanssilattialla ja yli 200 istumapaikalla. Tänä vuonna tanssiteltta toimii tapahtuman sydämenä.
Valasrannalla sijaitsevat teltan lisäksi Pyhäjärvi-salin, Pöytyä-teltan ja metsäteltan tanssilattiat. Lisäksi Yhtenäiskoululla tanssitaan palloiluhallissa, kaukaloteltassa ja juhlasalissa. Yhteensä tanssitilaa on käytössä noin 2 500 neliömetriä.
Tanssia aamusta yöhön
Päivisin ohjelma koostuu tanssikursseista, ja iltaisin tunnelma jatkuu tansseissa eturivin tanssiorkestereiden tahdissa. Tänä vuonna esiintyvät muun muassa Antti Ahopelto, Energia, Hurma, Keiski & ENO, Kyösti Mäkimattila, Vili Mustalampi, Antti Railio, Sinitaivas, Saija Tuupanen ja Weranta. Ohjelmassa on myös erilaisia teemailtoja, kuten lattaribileet ja karaokekisat.
Suosituksi perinteeksi ovat nousseet myös järvitanssit, joissa tanssitaan rantavedessä.
Valasrannan Tanssileiri on perustajansa elämäntyö
Valasrannan Tanssileirin perustaja Niina Tammelin innostui lavatansseista jo rippikouluikäisenä Valasrannan tanssilavalla.
– Vuosi 2001 oli elämässäni käänteentekevä. Tapasin Levillä järjestetyssä paritanssitapahtumassa tanssinopettajia ja ajattelin heti, että tällaista pitää saada myös Etelä-Suomeen. Järjestin ensimmäisen tanssileirini samana vuonna, ja Valasrannan Tanssileiri syntyi vuonna 2003. Siitä on kasvanut elämäntyöni. Tarkoitukseni on välittää lavatanssin iloa mahdollisimman monille ja erityisesti tuleville sukupolville, Tammelin kertoo.
Nykyisin Suomen Tanssipuoti Oy järjestää tapahtumia ympäri Suomen ja työllistää Tammelinin lisäksi kuusi päätoimista työntekijää. Valasrannan Tanssileiri on yrityksen suurin tapahtuma.
Valasrannan Tanssileirin kotisivut Valasrannan Tanssileirin Instagram Tanssikurssien Instagram
Mediakuvat: Lataa kuvat tanssileiristä täältä
Kuvat Eero Hurnanen, ellei kuvan nimessä lue toisin
Lisätiedot ja haastattelupyynnnöt:
Liekki Promotion
Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com
+ 358 40 846 0116
liekkipromotion.com
Muita uutisia
- 12.7.2026 Vuoden 2026 Tangokuninkaalliset on kruunattu Seinäjoen Tango Areenalla!
- 8.7.2026 Sydän polkunsa löytää voitti Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun 2026
- 1.7.2026 Viivi Rättyän esikoisalbumi julkaistaan 11.9. –levynjulkaisukeikka Semifinaalissa jo 8.9.
- 24.6.2026 Tangomarkkinat tarjoaa jälleen ilmaisen sisäänpääsyn nuorille!
- 29.5.2026 S.I.G-yhtyeen uusi kesäsingle kertoo tärkeän totuuden: Olen onnellinen!
