Nohannan tänään julkaistu Puu on ajankohtainen laulu sitkeydestä, vapaudesta ja luonnon voimasta
Tiedote 4.4.2025, julkaisuvapaa heti
Nohannan tänään julkaistu Puu on ajankohtainen laulu sitkeydestä, vapaudesta ja luonnon voimasta
Uusi Puu-kappale on ikiaikainen ja juureva laulu, joka tarjoaa lohtua ja auttaa löytämään harmonisen suhteen luontoon. Nohannalle omakohtainen ja tärkeän kappale välittää sanomansa ajankuvaan sopivalla tavalla popin keinoin. Kappaleeseen on kuvattu myös video, jossa taustalla näkyy muun muassa Nohannan maalauksia. Katso Nohannan konseptoima ja editoima video täältä.
Nohanna on säveltänyt ja sanoittanut musiikkia lapsesta saakka. Hänen kappaleensa yhdistävät herkkyyden ja voiman. Omakohtaisissa laululyriikoissaan Nohanna nostaa esille niin tämän päivän ilmiöitä kuin myös ajattomia ja universaaleja teemoja.
Tänään ilmestynyt Puu on voimalaulu, joka kertoo hakkuuaukealla kasvavasta yksinäisestä taimesta, joka etsii valoa ja löytää voimaa juuristaan. Samalla se pohtii ihmisen ja luonnon suhdetta, kyseenalaistaa omistamisen oikeutta ja muistuttaa, että todellinen voima piilee siinä, mikä kasvaa ja elää. Tekstin voi tulkita myös vertauskuvallisesti – se heijastelee nyky-yhteiskunnan haasteita, kuten polarisaatiota, ilmastokriisiä ja poliittisia jännitteitä.
Nohanna on viimeistellyt kirjoittamansa kappaleen yhdessä Senni Rantasen ja Miko Kontturin kanssa. Rantanen tunnetaan mm. työstään Mirellan hittien takaa, ja Kontturi on monipuolinen muusikko, biisintekijä ja tuottaja. Singlen on tuottanut Tapio Heinilä.
– Tämä laulu on minulle muistutus siitä, että vaikka elämässä kohtaisi tuhoa ja menetystä, meillä on aina mahdollisuus valita kasvu ja jatkaa eteenpäin. Kappaleessa on paljon omia kokemuksiani – olen käynyt läpi suuria muutoksia niin henkilökohtaisessa elämässäni kuin musiikkiurallani. Puu on oodi sitkeydelle ja uskolle siihen, että vaikka elämä tuntuu vaikealta, voimme aina muistaa juuremme ja versoa uudelleen, Nohanna sanoo
Musiikin ja taiteen risteyskohdassa
Kirkkonummella kasvanut Nohanna on tehnyt musiikkia lapsesta saakka. Monimuotoisesti taidetta luova Nohanna opiskelee parhaillaan kuvataidetta Pekka Halosen Akatemiassa. Hänen musiikkinsa syntyy kuvataiteen, luonnon ja musiikin risteyskohdassa. Kuuntele Nohannan musiikkia täältä.
INSTAGRAM FACEBOOK YOUTUBE SPOTIFY
Mediakuvat: Lataa kuvat täältä
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion
Noran Norrlin
040 846 0116, nora.norrlin@liekkipromotion.com
Muita uutisia
- 49 min sitten Nyrkkitappelulle Maistuu – uusi single enteilee ensi kuussa ilmestyvää albumia!
- 50 min sitten Henna Uoti ja T. Léon uudistavat yhteistyönsä tänään ilmestyvällä Bring Your Power Out -kappaleella
- 54 min sitten Hector juhlistaa 60-vuotista uraansa Veikkaus Arenan juhlakonsertilla
- 17.12.2025 The Four Italian Tenors Suomeen toukokuussa 2026!
- 17.12.2025 John Williamsin ikoninen elokuvamusiikki livenä Suomeen - mm. Star Wars-, Harry Potter- ja Indiana Jones -klassikot soivat kahdeksassa kaupungissa keväällä
