Kielletty Ruusu julkaisee esikoisalbuminsa huomenna

Tiedote 24.9.2026, julkaisuvapaa heti

Kielletty Ruusu kertoo rakkauden kaikista sävyistä huomenna julkaistavalla esikoisalbumillaan


Moniulotteista pop-musiikkia esittävä Kielletty Ruusu julkaisee huomenna perjantaina Yhteiset askeleet -debyyttialbuminsa, jota juhlistetaan samana päivänä levynjulkaisukeikalla Helsingin Kuudennella linjalla.

Kielletty Ruusu, oikealta nimeltään Simplice Kalasa, aloitti soolouransa näyttävästi kahdella loppuunmyydyllä Tavastian-keikalla Haloo Helsinki! -yhtyeen lämmittelijänä loppuvuodesta 2024. Huomenna artisti julkaisee Yhteiset askeleet -esikoisalbuminsa, joka sisältää yksitoista kappaletta. Kielletty Ruusu on ollut mukana säveltämässä ja sanoittamassa suurinta osaa albumin kappaleista.

– Koen tekeväni musiikkia sydämestä sydämeen. Biiseissäni kerron rakkaudesta sen kaikissa sävyissä: intohimosta, kaipuusta, menetyksestä ja toivosta. Sekä siitä, kuinka rakkaus voi sekä rikkoa että eheyttää, Kielletty Ruusu kertoo.

Albumilta on julkaistu ennakkoon singlet Hulluks Bae, Morrison elää, Addikti, Siks oon sun ja Missä aurinko ei laske. Kappaleita on Kielletyn Ruusun lisäksi ollut kirjoittamassa Costee, Kaarlo Autio, Aku Miettinen, Aino Poikonen, ja Mikko Tiainen. Tuottajina ovat toimineet Aku Miettinen, Erno Laitinen, Santeri Kulta, Taha El Ouacef ja Mikko Tiainen.

– Musiikillani en tavoittele täydellisyyttä, vaan aitoutta ja läpinäkyvyyttä. Kerron niistä asioista, mitä mun mielessä on ja mitä elämä on tuonut eteeni. Kerron myös tarinoita, jotka koskettavat, lohduttavat ja antavat kuulijalle tunteen siitä, ettei kukaan ole yksin omien tunteidensa kanssa.

Albumia juhlistetaan levynjulkaisukeikalla Helsingin Kuudennella linjalla perjantaina 25.9.2026.

– Laulajana en pelkää näyttää herkkyyttä, vaan teen siitä vahvuuteni. Jokainen esitys on matka tunteisiin, joihin moni kuulija pystyy samaistumaan omien kokemustensa kautta. Toivottavasti nähdään keikoilla!

Kongosta Suomeen kuusivuotiaana muuttanut Kielletty Ruusu löysi musiikin 12-vuotiaana, kun kotiin hankittiin piano. Musiikista muodostui nopeasti tärkeä osa artistin elämää, ja teinivuosinaan hän soitti useissa livekokoonpanoissa.

Kielletty Ruusu tutustui myöhemmin räppäri Aku Miettiseen, jonka kanssa yhteistyö jatkuu edelleen. Aluksi Kielletty Ruusu vieraili Akun kappaleella ja liittyi tämän keikkakokoonpanoon, minkä jälkeen kaksikko alkoi työstää myös Kielletyn Ruusun omaa artistiuraa. Yhdessä he ovat tehneet musiikkia myös muille artisteille.

Kielletty Ruusu edustaa uuden sukupolven laulajaa, jonka musiikissa yhdistyvät herkkyys ja raspinen sointi. Musiikissa seesteinen piano kohtaa rosoisen sähkökitaran. Kielletty Ruusu kokee artistinimensä vastaavan hyvin musiikkiaan: nimi on yhtä aikaa kaunis, herkkä ja rohkea. Se symboloi rakkautta, salaisuuksia ja elämää – asioita, jotka jäävät elämään vielä pitkään musiikin päättymisen jälkeen.

YHTEISET ASKELEET -albumi julkaistaan 25.9.2026

KUUDENNEN LINJAN LEVYNJULKAISUKEIKKA 25.9.2026
Katsio lisätiedot täältä.

Mediakuvat: Lataa Kielletyn Ruusun mediakuvat täältä

Kielletty Ruusu -linkkejä
Instagram TikTok Spotify

LEVY-YHTIÖ
Vallila Music House
Gabi Hakanen
gabi.hakanen@vallilamusichouse.fi, +358 400 878 586

TIEDOTUS
Liekki Promotion
Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com, +358 40 846 0116

Vallila Music House Oy / Pälkäneentie 18, 2 krs. / 00510 Helsinki