Kasmirin intohimoista romantiikkaa pauhaava kappale tanssittaa ensihetkistä alkaen
Tiedote 25.10.2024
Kasmirin intohimoista romantiikkaa pauhaava kappale tanssittaa ensihetkistä alkaen
Kuuntele tänään ilmestynyt Rakasta mua täältä.
Kasmirin uusi "Rakasta mua" -single julkaistaan perjantaina 25.10. Energinen popkappale sykkii intohimoa ja epätoivoista romantiikkaa. Laulun kertojaminä on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen rakastamansa ihmisen takaisin. Kotibileisiin ja klubeille sopiva biisi on ajaton tanssihitti, josta koukuttuu niin vannoutunut Kasmir-fani kuin uusikin kuuntelija.
- Tää biisi on omistettu kaikille heille, jotka ovat valmiita vaikka anomaan polvillaan saadakseen rakastamansa ihmisen takaisin”, kuvailee Kasmir.
Tulevan albumin kolmas single jatkaa R&B-popparin paluuta suomalaiselle musiikkikentälle. Ensi vuonna ilmestyvän levyn julkaisee Fried Musicin tuore levy-yhtiö FRD Records.
Musiikillisen tiimin muodostavat Kasmir-hiteistä aiemminkin vastanneet Hank Solo ja Jonas W. Karlsson sekä viimeisimmän sinkun tekijätiimi, johon kuuluvat Vilma Alina, Joonas Keronen, Kaisa Korhonen, Ida Paul ja Karri Miettinen.
Kasmir viettää tänä vuonna myös artistiuransa 10-vuotisjuhlavuotta. Vuonna 2014 julkaistu “AMK Dropout” -debyytin ennakkoluuloton ja uudenlainen purkkasoul hurmasi suomalaiset ja albumi saavutti ensimmäisenä Suomessa kultalevyn pelkillä suoratoistokuunteluilla. Albumin suurin hitti on sittemmin ikoniseksi kesähitti-klassikoksi kasvanut “Vadelmavene”.
Kasmirin somekanavat:
TikTok: https://www.tiktok.com/@kasmirvirallinen
IG: https://www.instagram.com/kasmirvirallinen/?hl=en

Muita uutisia
- 17 t sitten Jussi Chydenius levytti albumillisen isänsä lauluja -Jos rakastat ilmestyy 19.9.
- 3 päivää sitten Tuure Kilpeläinen palaa juurilleen – uusi single Ikipuut johdattaa kohti lokakuista albumia
- 8.8.2025 Rebekka Holin uusi single Tämä kirahvi on lempeä laulu sinnikkyydestä
- 5.8.2025 Roxette saapuu Helsinkiin marraskuussa – Veikkaus Arenalla luvassa hittejä vuosikymmenten varrelta
- 5.8.2025 Ultra Bran keikat rakentuvat elämykseksi jo matkalla Olympiastadionille –keikkojen aikataulut ja ennakko-ohjelma on nyt julki!