Henna Uotilta yhteiskappale Celine Dionin kanssa työskennelleen Tobias Lundgrenin kanssa!

Tiedote 9.5.2025, julkaisuvapaa heti

Henna Uotilta yhteiskappale Celine Dionin kanssa työskennelleen Tobias Lundgrenin kanssa!

Esikoisalbumillaan liki 7 miljoonaa striimiä kerännyt Henna Uoti on tänään julkaissut Valaise pimeä -nimisen kappaleen, jonka on säveltänyt ja tuottanut ruotsalainen lauluntekijä ja musiikkituottaja Tobias Lundgren, joka myös fiittaa kappaleella. Kuuntele uutuuskappale täältä.

Vuoden 2023 striimatuin omakustanneartisti ja 2025 Indie Awards -ehdokas Henna Uoti on löytänyt oman äänensä sielukkaana laulajana ja musiikintekijänä. Tänään julkaistulla Valaise pimeä -kappaleella Henna toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa tekemällä yhteistyötä ruotsalaisen tuottajan ja säveltäjän Tobias Lundgrenin kanssa.

Ihastuin vuosia sitten erääseen pysäyttävään kappaleeseen ja ajattelin että tällaista musiikkia haluaisin joskus tehdä. Tänä vuonna sitten tapasimme sattumalta Tobiaksen kanssa yhteisen tutun kautta ja minulle selvisi, että hän on tuon maagisen biisin takana. Tulimme heti hyvin toimeen ja sovimme yhteistyöstä. En vieläkään saata uskoa, että yhteisbiisi Tobiaksen kanssa on nyt tulossa julkaisuun. Olen siitä valtavan iloinen, Henna kertoo.

Lundgren tunnetaan yhteistyöstään mm. Céline Dionin kanssa, jolle hän sävelsi ja tuotti kappaleita vuoden 2013 Loved Me Back to Life -albumille. Levyltä löytyvä Somebody Loves Somebody -hitti on hänen ja Johan Franssonin, Tim Larssonin sekä Audra Maen käsialaa. Spotifyssä tähän mennessä jo yli 12 miljoonaa striimiä keränneen kappaleen tuotannosta vastasi ruotsalainen Play Production -tiimi, johon Lundgren tuolloin kuului.

Nyt julkaistu Valaise pimeä (Henna Uoti feat. T. Léon) on Tobias Lundgrenin säveltämä, tuottama ja miksaama. Kappaleen sanoituksesta vastaavat Henna Uoti ja Sana Mustonen. Suomenkielisen tekstin rinnalla kuullaan sanatonta, sydämestä kumpuavaa laulua.

- Halusin kappaleen, jossa on vähemmän sanoja ja enemmän villiä, voimaannuttavaa tunnetta. Pop-kappaleessa kuuluu pohjoissuomalaiset juureni. Laulu kertoo siitä, miten voimme saavuttaa mitä vain, kun uskomme itseemme ja toisiimme. Kertosäe on helposti mukaan laulettava ja jää korvamadoksi – se saa ainakin minut tuntemaan iloa ja voimaa. Kappale on unelmieni täyttymys joka suhteessa, Henna jatkaa.

Kun tapasin Hennan ensimmäistä kertaa, hän kertoi inspiroituneensa eräästä kappaleestani, jossa on vahvat jouset ja energiset, suuret rummut. Päätimme lähteä tekemään hänelle uutta kappaletta samassa hengessä. Kuunneltuani Hennan musiikkia ja ääntä inspiroiduin itsekin. Hänen alarekisterissään on syvyyttä ja mystistä energiaa, ja ylärekisterissä puolestaan valtavasti voimaa. Valaise pimeä -kappaleessa halusin tuoda esiin koko hänen laulukapasiteettinsa, Tobias kertoo.

Konsertit: Henna Uoti Tobias Lundgrenin ja Halen kanssa Kallion kirkossa 23.5.
Tobias Lundgren tekee yhteistyötä myös suomalaisen Halen kanssa. Ystävysten muodostama Hale & T. Lèon -duo esiintyy Suomessa kolmen konsertin verran toukokuussa. Esiintymisten sarja alkaa perjantaina 23.5. Kallion kirkosta, jossa Henna Uoti on mukana vierailevana solistina. Katso tarkemmat tiedot esityksistä ja lipuista täältä.

Muuta
Musiikkiuran lisäksi Henna antaa intuitiivisia energiahoitoja sekä työskentelee tänä vuonna perustamassaan Henna lähelläsi - yrityksessä. Sairaanhoitajan ammattitutkinnon omaava Henna kokee olevansa ihmisten auttaja ja parantaja niin musiikin, energiahoitojen kun uuden yrityksensä tarjoamien palveluiden kautta.

Musiikki: https://www.hennauoti.fi/
Energiahoidot: https://www.hennauoti.net

https://www.hennauoti.fi/

Mediakuvat: Lataa kuvat täältä
Kuvaaja Björn Fagerholm

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion
Nora Norrlin
040 846 0116, nora.norrlin@liekkipromotion.com